|
Olen kivunhoitoon perehtynyt kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri. Näkemykseni kivunhoidosta on kokonaisvaltainen ja perustuu jo -80-luvulla tekemääni havaintoon, että leikkaushoito auttaa vain murto-osaa potilaista.
Kokonaisvaltaista lääketieteellistä näkemystäni edustava uusin kirjani SIUNATTU KIPU on ilmestynyt. Kirjan esittelyyn pääset tästä. Kirja on ehdoton pääteokseni.
Moni yhdysvaltalainen kirurgikollega on opiskellut psykiatriksi, ja myös itse olen jo pitkään tutkinut ihmisen psyyken osuutta kupujen syntyyn. Olen luopunut leikkauksista ja pyrin hoitamaan kipuja myös ilman lääkkeitä.
Kokonaisvaltaisesta näkemyksestäni johtuen olen aina myös kartoittanut kipupotilaideni ruokailutottumukset ja ohjannut heitä kohti ravintorikasta ja luonnonmukaista ruokavaliota. Ruokavalion suotuista vaikutukset ovat olleet monen selittämättömistä kivuista kärsivän potilaan kohdalla dramaattiset. Samalla on käynyt ilmi, että ruokavalio auttaa moneen muuhunkin vaivaan, pääasiassa ns. elintasosairauksiin.
Kliinisen kokemukseni pohjalta olen kirjoittanut aiheesta suurelle yleisölle selkokielellä, jotta jokainen voi itse vaikuttaa parantavasti elämänsä laatuun ilman lääkkeitä ja asiantuntijoita. Ravinteikas, vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa, jos ongelmana on:
• ylipaino (varsinkin vartalolihavuus)
• diabetes, sokeritasapainohäiriöt
• metabolinen oireyhtymä
• kohonnut verenpaine
• kohonneet veren rasva-arvot
• toistuvat tulehdukset
• krooniset ihottumat
• masennus
• mielialan vaihtelut
Olen vuosina 2002–2008 julkaissut ravinteikasta, vähähiilihydraattista ruokavaliota käsittelevän kirjasarjan Elämän paras aika, Hyvän olon keittokirja, Hyvän olon keittokirja 2, Ravinto & Terveys, Näin me keitämme ja Diabeteksen hoito ruokavaliolla, joka palkittiin kansainvälisellä palkinnolla kesällä 2009 Pariisissa. Esittelemäni ruokavalio tunnetaan myös nimellä Pellinki –dieetti. Tähän täydelliseen sarjaan ei ole mitään lisättävää.
Omien potilaiden tervehtymisen lisäksi olen saanut sähköpostipalautetta reippaasti yli 4.000 potilaalta, joista valtaosa on päässyt vaivoistaan. Mikä parasta, he ovat päässeet eroon heille loppuelämäksi määrätyistä lääkkeistä.
Hyvin monet ovat viesteissään toivoneet keskustelupalstaa ravintoasioista ja diabeteksesta. Sellainen on nyt olemassa dojossa, itsenäisesti ajattelevien ihmisten kohtaamispaikalla. Dojon Foorumissa voit vaihtaa tietoa ja kokemuksia muiden samanhenkisten kanssa. Siellä alkaa toimia myös ravintovalmennus. Osoite on www.dojolaiset.com. Dojo on ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen.
Kohdelkaa itseänne hyvin ja uskokaa, mitä oma ruumis kertoo.
Pellingissä 30. elokuuta 2009
Antti Heikkilä
In English  På Svenska 
| Antti Heikkilä: SIUNATTU KIPU
Kirjan voi nyt tilata internet-kirjakaupasta www.rasalas.fi
Rasalas.
Voimaa ajatuksista.
|
|